Lopen Samoojien Kalamaja

Kalamajan historia liittyy viime sodan jälkeisiin sotakorvaushakkuisiin. Kämppä on rakennettu vuonna 1946. Harjannostajaisia vietettiin 5.11.46. Asia paljastui kattoa kannattavista hirsista. Niihin on kirjoitettu em. päivämäärä sekä tekijoiden nimet: Risto Niinimäki ja Reino ?. Alkuperäinen pärekatto on ilmeisesti tehty joulukuun puolella, sillä yhdestä kattotuolista loytyivat nimikirjaimet VT ja päivämäärä 4.12.46.


Kämppää käytettiin suurten hakkuiden tukikohtana ja majoitustilana. Länsipään " terävässä päässä" piti majaa metsätyönjohtaja, "kymppi". Toinen pikku huone oli varattu emännille. Keskella kämppää sijaitsi keittiö, josta oli kulkuyhteys pirttiin. Keittiön seinässä oli myös elämänluukku, jota kautta ruoka jaettiin aterioitsijoille. Ison pirtin keskellä lämmöstä huolehti varaava takka. Sen kummallakin puolella pirtin pituussuunnassa olivat kiinteät pöydät ja penkit. Pohjoisseinustaa reunusti koko seinän mittainen lavitsa, eteläpuolta hallitsivat metallirunkoiset kerrossängyt. Niillä nukkuivat yönsä pitkamatkaiset, nykyisin metsureiksi kutsutut "jätkät". Hevosmiehet, joita enimmillään oli kuutisenkymmentä, lienevät olleet loppilaisia, sillä tallirakennuksia ei alueella ollut. Hevosten suojaiksi oli tehty vain tilapäisiä kevytrakenteisia katoksia. Rannassa oli sauna, peseytymistä ja varusteiden kuivaamista varten. Yhtyneet Paperitehtaat oy ( myöhemmin United Paper Mills, UPM) vuokrasi Kalamajan kämpän 70-luvulla Rantasipi oy:lle. 80- ja 90­luvuilla Stadin Sissit vuokrasi sen tukikohdakseen. Jo tuolloin Samoojat oli kiinnostunut sen vuokraamisesta, mutta sissit ehtivät ensin


Lopen kunnan vuonna 2008 tehtyä päätöksen Kalamajan kämpän ja noin 1,3 hehtaarin tontin ostamisesta. Samoojat ilmoitti kiinnostuksestaan vuokrata kämppä. Kun kauppa valituksien jälkeen sai lain voiman, Lopen kunta ja Lopen Samoojat ry. solmivat 10 vuoden vuokrasopimuksen Kalamajan kämpästä 17.2.2010.


Vuokraaja vastaa vuokra-aikana rakennusten ylläpidosta ja huollosta, käyttökunnossa pitämisestä sekä alueen siisteydestä.


Vuonna 2010 Samoojat siivosivat rakennukset sekä maalasivat osittain katot sisaltä, poistivat sammaleet katoilta, valoivat saunaan uuden lattian sekä rakensivat suodatuskaivon pesuvesille. Aikaisemmin vedet menivät lähes suoraan Kalattoman lampeen. Merkittävä työmaa oli myös pirtin takan osittainen purkaminen sekä sen sisäosien uusiminen tulitiileillä. Mestarina tässä työssä toimi Jaakko Pulkkinen. Talkootyötunteja kertyi yli 400 ja rahaa kului n.1800 euroa

 

Kalamaja toimivaksi -hanke

 

Hankeideakokous pidettiin Lopen kunnanvirastossa  9.9.2010 ja hankesuunnitelma valmistui ennen joulua. Siihen sisältyi Kalamajan sähköistäminen, uusi kaivo, vesijohdotus ja viemäröinti harmaavesisuotimineen, keittiön lattian uusiminen, keittiökalusteet ja -koneet, majan sisäpuoliset maalaukset, välikaton lisäeristäminen sekä piipunsuojien asentaminen. Lisäksi pihapiiriin tuli rakentaa kuivakäymälä sekä laavu tulipaikkoineen. Piha-alue rauhoitetaan aidasaidalla, portilla  sekä puomilla. Tontin koilliskulmaan rakennetaan beachwolleykenttä. 

Kun lupauduin hankkeen vetäjäksi, se merkitsi, että tammikuussa hiihtelin Samo -latuja usein mittanauha repussani ja henkeä vetäessäni mittailin Kalamajan rakennusten nurkkia ja etsin pyykkejä kiintopisteiksi asemapiirrosta varten. Piirustukset sain pääosin valmiiksi helmikuussa ja kuun alkupuolella pyysin tarjouksia urakoista ja tavaran toimituksista. Paikalliset yrittäjät menestyivät kilpailutuksissa hyvin. Hankehakemus, joka päätyi vähän yli 43000 euroon päivättiin 21.3.2011. Toimenpidelupa saatiin 13.4.2011.

Rakennustyöt alkoivat viikolla 21 kaapeli- ja vesijohtokanavien sekä kaivon kaivulla, pohjien tasaamisella sekä puomin asentamisella. Sisällä purimme keittiön lattian ja totesimme iloksemme pölyisen urakan jälkeen, että eristeet olivat kirkkaat ja kuivat. Se tarvitsi vain tervapahvia ja uuden lautapinnan. Kesäkuun alussa valmistuivat putki- ja viemärilinjat. Maalarit pääsivät valkaisemaan kattoja sekä levittämään ruskeaa Permoa keittön uusittuun lattiaan sekä muiden tilojen huolella pestyihin lattiapintoihin. Juhannuksen jälkeen urakkana oli keittiön kaapistojen kokoaminen sekä asentaminen. Heinäkuun alussa oli vuorossa  taas putkitöitä, harmaavesisuodattimen asentaminen sekä loppujen kaivantojen täyttäminen. 13.7. valettiiin kuivakäymälän pohja, ja kuukauden kuluttua rakennus oli valmis. Samoihin aikoihin valmistui myös sähköurakka ja pääsimme asentelemaan valaisimia sekä laatoittamaan keittiötä . Uuden pumpun asentamisen jälkeen oli vuorossa laavu, joka ripeän joukon voimin valmistui pian Poronpolun ponnistusten jälkeen. Lokakuun alussa tulivat keittiökoneet ja sisätöiden osalta urakka oli lähes valmis. Ennen vuodenvaihdetta asennettiin välikaton lisäeristys ja ilmalämpöpumput. Alkuvuodesta 2012  kunnostettiin ullakolta löytynyt vanha kerrossänky ja  allekirjoittanut nikkaroi kaksi uutta pirttikalustoa. Aidan ja beachwolleykentän viimeistely sekä portaiden edustojen kiveämiset jäivät myös vuodelle 2012.

Samoojista löytyy eri alojen taitajia, jotka ovat antaneet aikaansa projektille. Raine Lampo on toiminut vastaavana mestarina. Jaakko Pulkkinen uusi takan. Tuomas Pietilä vastasi laavun hirsitöistä apunaan Jorma Vauhkonen sekä Erkki Ranta. Kuivakäymälän puutyöt ovat Jorma Vauhkosen, Erkki Rannan ja Juhani Kurjen käsialaa. Sen maalaamisessa samoin kuin kämpän sisätilojen maalaamisessa kunnostautuivat Sisko Keskitalo sekä Eija Oksanen. Putkityöt teki Jorma Kuronen. Sisätiloissa mestaroivat Jorma Vauhkonen, Seppo Liukkonen ja Juhani Kurki. Vanhoja kaappeja kunnosteli Raimo Railo. Lapiota heiluttivat myös Seppo Saloniemi, Erkki Grönholm ja Pertti Nikulainen. Rakennussiivouksissa ja talkoolaisten ruokahuollossa  kunnostautuivat Sirkka Vauhkonen, Anja Grönholm, Pirjo-Liisa Saloniemi, Hilkka Liukkonen ja Kirsti Kurki. Yli  1300 talkootunnilla on saatu aikaan uusi ja viihtyisä Kalamaja, joka henkii kuitenkin vanhaa perinnettä. Siitä suuri kiitos kaikille mukana olleille ahertajille, myöskin niille, joiden nimi allekirjoittaneen miesmuistin lyhyyden vuoksi on jäänyt kirjaamatta. 

Juhani Kurki

 


Kalamajan varaukset täältä

 

Kalamajan vuokraus ja lisätietoja


Juhani Kurki

0400 196 403

juhani.kurki@iki.fi



Kalamajan vuokraus ja varaukset täällä


HUOM. 2015 tammikuun ja helmikuun viikonvaihteet Kalamajalla on varattu hiihtäjien käyttöön. Kahvio toimintaa.  (säävaraus)


Kalamajan osoite: Hirvenharjuntie 129 Loppi

Image description
Image description
Image description
Image description